Kujilla lämmössä ja kotona kylmyydessä.

Niin, pääsinhän minä siellä Izmirissä myös kujakävelyille ja oikein kameran kanssa. Oli ihanaa, kun monesta kohdasta vilkahteli vuori, meri tai molemmat. Ihanat kujat houkuttelivat kurkkaamaan aina seuraavalle, katsomaan mitä tuon kulman, mutkan tai nousun jälkeen olisi. Mihin näkyisi, mikä olisi vastassa. Auringossa ja ylämäissä fleece lämmitti vähän liiankin kuumasti, tuulen tuivertaessa se oli aika hyvä vaatetus. Matkaan siis.

 Bougainvilleasta eli ihmeköynnöksestä tulee eniten mieleen mummu, äiti, mummi ja tädit - serkutkin. Tätä taitaa olla suvussa molemmilla puolilla. Niin hauska kasvi, kukkii Suomessa usein lehdettömänä ja sitten tekee taas lehdet. Meillä oli aina semmoinen ihan hennon vaaleanpunainen yksilö, mutta Turkissa olen tavannut tämän kuvassa olevan lisäksi myös violettikukkaista bougainvilleoita kiipeilemässä porteilla, aidoilla, parvekkeilla ja puiden varsilla. Niin se vain kukki vielä marraskuun loppupuolella. Istanbulissa on kyllä jo enemmän syksy.

Kutsuva penkki. Kuvasta ei näy, mutta ylä- ja alamäkeä on joka puolella

Turkkilaista aamupalaa 10 liiralla olis saatavilla tästäkin ravintolasta. Aamupala oli jo  ystävien kotona nautittu, mutta hauska oli tämä välimerellinen sinivalkoinen tasakattoinen talonen.

 

Ja täällä sen aamupalan olisi voinut nauttia kai...siihen tulokseen tulimme. Olisikohan saanut tuoreita kananmunia aterialleen :)

ja se pakollinen kisukuva

 Joissain paikoin, ilmeisesti myös täällä on vielä kylän yhteinen uuni, jonne naiset kokoontuvat leipiään paistamaan yhteistuumin. Aika ihanalta kyllä kuulostaa, lieneköhän vielä käytössä. Voisin minäkin taikinoineni mennä tuommoiselle tapaamispaikalle. Vaihtaa kuulumiset ja reseptit. Ihmetellä vuodenaikojen vaihtelua ympärillä ja ihmetellä maailmanmenoa.

Ennen Turkkiin tuloani en ollut jotenkin tajunnut, kuinka suuri juttu oliivit ovat täällä. Ei olekaan mahdollista eikä järkevää napata vaan jotain halvinta oliivipurkkia hyllyltä. Ei. Niitä valitaan basaareilta niin, että saa itse maistella vaihtoehtoja. Yleensä ne myydään kivellisinä niin että olen siihen jo ihan tottunut. Kävelyreittimme varrella oli oliivilehto ja puissa sinersi uusi sato.

 Päämäärämmehän oli basaari ja sinne myös päädyimme :) Ei ollut toki ensimmäinen basaari mulle, mutta silti vähän erilainen. Kotikulmieni basaarit nousevat pystyyn kaduille, tämä taas muistaakseni parkkipaikalle. Myyjien värikkäät varjot olivat myös toisenlainen tapa suojautua auringolta, kuin Istanbulin basaarien valkoiset kankaat. Kyläpaikkojen emäntien mukaan olen samaa mieltä, elämä ja viikko menee vähän sekaisin jos ei saa basaarilta hedelmiä ja vihanneksia. On ne ihan toista maata.

 Päädyimme vielä myös tässä maassa harvinaisille joulumarkkinoille. Muutama koriste tuli ostettua. Niin monet joulukoristeeni on Suomessa. On hauska, että kaikki uudet eivät ole ikean alekorista (vaikka sekin on ihan varteenotettava vaihtoehto) vaan joillain voisi olla myös joku tarina. Ostin nämä Izmirin reissulta.

Kotiin päästyäni kämppis kertoi, että meillä ei tuu lämmintä vettä eikä koti muutenkaan lämpiä. Voi apua - ajattelin. Takaisin etelään - ajattelin. Varsinkin, kun Istanbul oli ottanut minut vastaan +8 asteen lämmöllä ja tihkusateella. Sellaisella ilmalla, jossa kaikki mahdollinen pieni valontuike imeytyy asfaltin tummuuteen. Tämä vastaanotto kruunatiin vielä ruuhkabussilla :)

No, kuten todettua, matkamartta on myös korjaajakerttu. Kengät pois jalasta, laukku eteisen lattialle ja hommiin. Sain nopeasti kombilämmittimen toimimaan, mutta tajusin että vedenpaine on niin alhaalla että pian se sammuisi ehkä uudelleen. Asiaa selvittelin, googletin, kilautin kaverille, googletin, kaveri googletti, luovutin, sain idean, jatkoin... ja sitten luovutin ja menin nukkumaan. Seuraavana päivänä uuden kaverillle kilauttamisen jälkeen kaverin nro 2 idea varmistui oikeaksi ja kun sain lisärohkeutta kääntää vähän reippaammin ruuvimeisselillä, niin onnistui ja kombi sai lisää vettä koneeseen ja taas mennään :D

Kiitos kaikille auttaneille ja tsempanneille :)

Nyt katsomaan mitä ruisleivän juurelle kuuluu, hänen elämästään ja kuulumisistaan sitten seuraavassa postauksessa :)

Kyläreissulla, agoraa ja merta.

Tulipa osin ainakin olosuhteiden pakosta niin pitkä blogitauko etten oikein meinannut tietää mistä jatkaa, kun rutiini katosi :) Onnistuin nyt kuitenkin.

Olin marraskuun toisella retkellä tuolla tämän maan eteläosissa ystävien luona, jotka siellä asuvat. Tämä kielikouluton marraskuu mahdollisti sellaisekinn matkan, vaikka tällä viikolla ohjelmaa taas näyttäisikin olevan. Kyseessä oli vain muutaman miljoonan asukkaan Izmir, joka tuntui Istanbulin jälkeen ihanan pieneltä ja rauhalliselta. Iltaisin valoja kyllä näkyi paljon, joka paljasti sen että ystävieni lisäksi siellä muitakin asunee, mutta ruuhkat oli esim. aikalailla toista luokkaa. Erilaista oli myös Istanbulia isommat vuoret ja monesta kohdasta näkyvä meri.

Erityisen kivaa oli kyllä juurin se, että oli paljon aikaa jutella ystävien kanssa. Nauran kyllä muutenkin helposti, mutta aikoihin en niin paljon yhden viikonlopun aikana kuin tuolla. Naurettiin hyville jutuille ja ei ehkä niin hyville (jotka taisivat olla enemmistössä). Ehdittiin myös käydä kävelyllä lähikylällä kujia ihmetellen ja ehdittiinpä sekä ravintolaan että kotoisasti tehdä yhdessä ruokaa. Kiitos kaikille <3

Tässä matkaraporttia kuvin.

valkoiset pöytä- ja lautasliinat tekee aina niin juhlavan tunnelman

Maisemaravintolassa tuoretta kalaa hyvässä seurassa, en valita.

huom. kuvan lintu on pelikaani.

Lähdettiin sitten ihan naisporukalla kävelylle rantaa pitkin ja sekä agoraa että muutakin kaupunkia katselemaan.

kaunis taivas ja valo

Miten voi olla näin tyhjä rantatie perjantai-iltana?

Basaarillehan se johtaa aina naisten tie. En edes tiedä, miten sen voisi estää :) Löysin ekat joululahjat Suomeen sieltä, niitä ei siis voi paljastaa, sillä on oletus että lahjojen saajat lukevat tätä. Hih. Tästä alkaa jouluinen salaisuus-hyshys.

¨

Näyttää olevan koko Turkkia koskeva ilmiö, että ovet ja portit ja ikkunaluukut on koristeellisia ja vaihtelevan värisiä. Niitä olen bongaillut nyt mm. Bergamosta, Istanbulista, Mudanyasta ja tääältä Izmiristäkin nyt. Suomessa suositaan niin tylsää ja tavallista linjaa, että vieläkin nämä ihanat pilkahdukset oikein pompahtaa silmiin!

Nämä villiviini- tai jotkut vastaavat ruskaiset köynnökset oli ihania!

Nykyinen Izmirhän on sama kaupunki kuin muinainen Smyrna. Smyrna on hyvin vanhaa asutettua aluetta. Voi olla, että vanhin asutus on peräisin jopa 8000 luvulta eKr. Ainakin 3000 eKr siellä on jo ollut asutusta ja heettiläiset pitivät valtaa 2000 eKr. Siellä on ollut valtava Athenen temppeli noin 600 eKr. Lyydian kuningas tuhosi kaupungin samoihin aikoihin. Kaupunki toipui ja temppelin saivat rakennettua uudelleene, mutta se joutui taas myöhemmin valloittajien valloittamaksi. Aleksanteri Suuri perusti kaupungin 300-luvulla uudelleen kilometrien pääästä edellisestä. Smyrna on mainittu jo myös Raamatussa, yhtenä Ilmestyskirjan seitsemästä seurakunnasta.

Olen jo aiemmin käynyt Efeson raunioilla, jotka ovat Izmirin lähettyvillä sekä Istanbulin ja Izmirin välisellä ajomatkalla käytiin myös Bergamon raunioilla. Niihin verrattuna näitä Smyrnan raunioita ei oltu vielä kaivettu esille samassa määrin. Ilmeisesti siellä ollaan vähän myöhään havahtumassa asiaan ja myös se toki vaikuttaa, että Efeson ja Bergamon kohdalla varsinainen nykyinen kaupunki ei ole raunioiden päällä Izmirin tapaan.

Kaupunkiin tullessa yksi toiveistani olikin nähdä tuo agoran alue ja se myös naisten kanssa löydettiin, mutta alueen portit oli jo siltä iltaa suljettu. Ihmeellisen aikaisin meidän mielestämme, mutta jouduimme sitten tyytymään verkkoaidan raoista kurkkimiseen ja kuvaamiseen.

Illan jo hämärryttyä pääsin vielä näkemään Izmirin yhden nähtävyyden, kellotornin ja sen viereisen moskeijan. Olivatpa aika hienoja pimeässä loistaessaan monissa väreissä. 

Izmirin kellotorni on kuuluisa nähtävyys ja onpa se ollut 500 liiran setelissäkin kuvana 80-luvulla. Tornin on suunnitellut ranskalainen arkkitehti R.C.Pére ja se on rakennettu vuonna 1901. Kellotornin kello on lahja saksalaiselta hallitsijalta Wilhelm II:lta. Torni kalpenee Big Benien ja muiden kollegojensa rinnalla kyllä, mutta yltää sekin 25 metrin korkeuteen.

Nähtävyyksien kiertäminen leppoisalla naisporukalla oli oikein mukavaa. Minut tuntevat ja blogia tietävät kuinka paljon tykkään kujista ja kylistä, laitanpa niistä sitten Izmirin matkan osalta toisen päivityksen myöhemmin.

Jugurttia ja maisemia.

Siinäpä niitä MatkaMartan viimepäivien fiiliksiä.

Perjantaina pidin yhden Martan retkipäivän ja suuntasin Kanlıcaan, joka on kuulu jugurtistaan. Se on myös tässä Aasian puolella ja lauttareitti veisi sinne, mutta lauttoja meni niin harvoin, ettei ne oikein sopineet aikatauluihini, siispä valitsin bussin - eikä mitä tahansa bussia vaan aitoistanbulilaisen perjantain ruuhkabussin. Siinä sitten huokailevien mammojen ja pappojen, kikattelevien opiskelijaneitojen ja puhelimeen puhuvien liikemiesten kanssa roikuin katosta tulevista kahvoista, että pysyttiin pystyssä ja määränpääkin tuli aikanaan. 

Minulle on ollut aika mahdoton ajatus, että lähtisin ihan yksin retkille. Oon täälläkin joistain niistä kertonut, mutta aina se on vähän semmoista, että "kannattaako sitä nyt?" "mitä mä nyt yksin mihinkään menen?" "olisihan kotonakin tekemistä." Mutta fakta on, että tekemistä keksii aina ja joskus vapaapäivää on kivempi viettää kodin ulkopuolella. Niinpä siis kamera mukaan, bussikortti taskuun, päiväkirja ja ristikkolehti laukkuun myös ja menoksi tuolloinkin.

Matkan tavoitteet:
Kirjoittaa päiväkirjaa, mieluiten cappuccinon kanssa
Kävellä ja ottaa kuvia

Maistaa sitä kuuluisaa jugurttia
ja jos aikaa on, tehdä ristikko

"Tämä kuuluu mulle!!!"

Ainakin suurkaupungeissa asuvat lukijat voinevat olla samaa mieltä, että välillä on niin rentouttavaa kävellä ylläolevan kuvan näköisillä kaduilla. Oi, mikä rauha ja hiljaisuus, vaikka ihan Istanbulissa olinkin. Tällaiset hetket auttaa taas jaksamaan sitä ruuhkassa hitaasti etenemistä ja ihmisten väistelemistä. Mutta kun samasta Istanbulista löytyy näitä eri puolia, niin kai niistä on tarkoitus sitten mahdollisuuksien mukaan käydä nauttimassa. Sultanahmetilla turistien kanssa, Istiklalilla muotivirtausten mukana, Aasian puolen rinteissä mummojen tahtiin ja rantatien ruuhabussissa :)

Nälkäkin alkoi jo olla, luulin aluksi kävelleeni jonkun näköalapaikan viittojen mukaan, mutta ylhäältä löytyikin hautausmaa, mutta onneksi sen toisella puolella oli sitten kuitenkin se ravintolakin ja aika hienolla näköalalla!! Enpä ole ennen ravintolaan punaista mattoa pitkin astellut katsellen Bosboria ja kakkossiltaa. Ravintolassa sitten pääsin ruuan jälkeen nauttimaan kahvin ja päiväkirjan seurasta. Kaksi ekaa tavoitetta saavutettu. 

Laitoin kävellessäni merkille, että Kanlıcaan on kasautunut tavallista enemmän hienoja ikkunaristikoita, ovia, portteja jne. Useinhan ne on ihania Istanbulissa, mutta täällä oli paljon silmäänpistäviä kaunokaisia. Kukatkin kukki vielä, ainakin pelargoniat, mutta ne onkin kukkien suvussa ihania erikoisuuksia. Ne näyttää ihan tavallisilta, mutta niitä onkin niiiin paljon erilaisia, ettei enää voi sanoa että "tämä on ihan tavallinen pelargonia" Äitini on nämä minulle opettanut! Pelargonia on myös helppo ja varma kukkija. Vähän leikkaat välillä pois huonoja, lantaa ja vettä ja aurinkoa. Kiitollinen on. (Tunnustan että parvekkeeni pelakuut ovat nyt veden ja lannan puutteesta vähän huonossa voinnissa)

Sitten vielä löysin netin suositteleman parhaan paikan, jossa maistella kuuluisaa jugurttia. Sitä oli ruokalistalla hunajan, tomusokerin tai hillon kera, valitsin hunajan. Ihmettelin kun tarjoilija toi myös sokerin hunajan lisäksi. Riitti kyllä ihan tuo hunajamäärä minulle makeutukseksi :) Hyvää jugurttia oli ja kyytipojaksi turkkilainen omenatee ja suomalainen ristikkolehti.

Vaikka tuollakin reissulla oli hienoja maisemia, niin tänä iltana niitä vasta olikin. Ihana kämppikseni viettää synttäreitään keskiviikkona, mutta sitten on kiireempi päivä, joten tänään sitten lähdettiin synttärimatkalle tuohon Büyük Camlicalle, sinne siis jossa kerroin rakastuneeni Istanbuliin. Oijjoi, kuinka ihana ja tunnelmallinen se oli näin myöhään syksylläkin :)

Lähes jouluisa talo

Hauska harmaa keli, kun kuva näyttää lähes mustavalkoiselta ilman muokkausta

Tällaisista tykkäisin omassakin puutarhassa